maanantai 29. elokuuta 2011

Vuosi Venäjällä

Viimeinen viikonloppu Pietarissa vietetty ja keskiviikkona edessä paluu Suomeen. Alunperin vaihdon oli tarkotus olla syksyn mittanen, mutta ristiretki venyi kahteen kertaan ja kokonaiskestoksi tuli tasan vuosi. Matkan varrelle on mahtunut jos mitä.. Viimeisessä kirjoituksessani tiivistän vuoden annin ja valaisen kokonaiskuvaa, joka minulle on kuluneen vuoden aikana Venäjästä muodostunut. Ja jälleen kerran edellisestä kirjoituksesta on tovi vierähtänyt (yli 5kk), eli onhan senkin aikana ollut meininkejä!

Syksyn viimeinen hellepäivä @ Pietarhovi
Eli tosiaan syksyllä tänne tullessani olin siinä uskossa, että jouluksi palataan kotia ja tammikuussa lähdetään Pasin kanssa valloittamaan Aasiaa. Ensi vaikutelmani Pietarista oli kuitenkin huomattavan positiivinen ja syksyn edetessä vahvistui mielipide siitä, että 5kk vaihtoaika olisi liian lyhyt. Kolikolla oli taas omat puolensa, mutta päätös oli lopulta helppo. Täällä kun kerran ollaan, niin otetaan kerralla kaikki irti ja vedetään kevät samaan settiin. Ei tarvitse ainakaan myöhemmin miettiä "miksei sillon hyödyntänyt tarjottua mahdollisuutta". Lisäksi 5kk tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta kielen oppimiseen, joka kuitenkin oli yksi päätavoitteistani tänne tullessani. Lappeenrannassa sekä Engeconissa asiaan suhtauduttiin myönteisesti ja jatkoaika myönnettiin välittömästi.


Vaihtoaikoina syksy ja kevät olivat kuin yö ja päivä. Syksyllä kaikki oli uutta, vaihtariporukka huomattavasti kansainvälisempi, täynnä "vaihtari-intoa" jne. Keväällä taas kaavat olivat jo tutut, kaupunki nähty ja porukka hyvin suomalaispainotteinen. Keväällä tulikin panostettua enemmän opiskeluun ja viikot olivat suurimmaksi osaksi samanalaisia. Säät oli kylmät, joka osittain vaikutti siihen, ettei tehnyt mieli reissailla. Kevään ainoaksi matkaksi Venäjällä jäikin koristurnaus Tserepovetsiin. Eli viikot täyttyivät pääasiassa opiskelusta, koriksesta ja työhakemusten täyttelystä. Ei mitään valittamista, mutta kyllä sitä välillä iltasin sängyssä mietti, että vois elämä olla huomattavasti naissimpaa vihreitten palmupuitten alla Pattayalla (joka siis oli alkuperäinen suunnitelma).

Smolnyn katedraali
Yksi sähköpostiviesti kuitenkin häivytti viimeisetkin epäilykseni siitä, oliko tekemäni valinta oikea. Eräs maaliskuun ilta sain suomalaisen pörssiyhtiön Venäjän maajohtajalta mailin, jossa hän kertoi haluavansa palkata kesäksi töihin. Yksi elämäni onnellisimmista hetkistä, sillä matka tuohon pisteeseen oli ollut todella kivinen ja sisältänyt mutkan jos kolmannenkin. Venäjällä kesätyön saamisen tekee vaikeaksi työlupa-asiat, jotka ovat todella vaikeita ja kalliita prosesseja yritykselle. Tapauksessani homma pystyttiin kuitenkin kiertämään muutamaa porsaanreikää hyödyntämällä, mikä mahdollisti palkkauksen. Tämä oli ehdottomasti korkein virstanpylväs, jonka kuluneen vuoden aikana saavutin, sillä todella harvalla on valmistuessa työkokemusta Venäjältä.

Lopetin vaihto-opiskelun kuukauden etuajassa ja aloitin työt toukokuun alussa. Töiden puolesta kesä on ollut haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä täynnä. Työympäristönä Venäjä on täysin erilainen kuin Suomi, sen oppii nopeasti.. Byrokratia on raskas ja luotettavien ihmisten ja yhteistyökummpaneiden löytäminen on haastavaa. Toisaalta taas työ on hyvin palkitsevaa ja mielenkiintoista. Suomalaiselle työvoimalle kyllä riittää tässä maassa kysyntää, sillä yritykset haluavat sisäistää suomalaisia toimintatapoja ja näin tehostaa omaa toimintaa. Suosittelen kaikkia, ketä kiinnostaa Venäjän työmarkkinat, lähtemään ja kokeilemaan. Matka Suomeen on lyhyt ja kotiin pääsee tarvittaessa samana päivänä. Eikä tässä aiheessa voi sivuuttaa expattien palkkausta, joka varmasti on jokaiselle myös yksi motivaattori. Kehittämistä ja tekemistä riittää!

Sitten hiukan asioista, jotka on ihastuttanut ja vihastuttanut tässä maassa:

Komia oli myös Pushkin..
Kulttuuri: On jännä miten paljon kulttuuri eroaa Suomeen nähden, vaikka Lappeenrannastakin matkaa on vain parisataa kilsaa. Täysin poikkeavaa muuhun Eurooppaan verrattuna. Tuntemattomat ihmiset ovat  kylmiä, palvelu usein takkuista, englannin osaaminen todella heikkoa... Jotta tätä kulttuuria ymmärtää, on tunnettava myös maan historiaa. Ei ole sattumaa, että venäläinen luonne on sellainen kuin on. Eteenpäin kuitenkin mennään harppausaskelin ja kommunismin jäänteet tullaan hautaamaan keinolla millä hyvänsä. Itse en ole vaihtoani ennen edes käynyt Venäjällä, mutta kuuleman ja lukeman mukaan jo muutamassa vuodessa voi havaita merkittävää kehitystä. Aikaisemmin antamani esimerkit ovat kuitenkin vain päälimmäinen kuva. Todellisuudessa Venäjän kulttuuri on hyvin rikas ja siinä on paljon hienoja piirteitä, joista me eurooppalaiset voisimme ottaa mallia. Venäläinen ihminen on todella välittävä ja asettaa yhteisön edut omien etujensa edelle. Vieraanvaraisuus nousee myös täysin uuteen fääriin!

Perhesuhteet: Tärkein asia venäläiselle on perhe. Siitä pidetään huolta ja se pitää huolta. Venäjällä yhteiskuntaan ja naapureihin ei ole ikinä voinut luottaa, joten perhe on aina ollut ainut joka pitää yhtä tilanteessa kuin tilanteessa. Ja se näkyy! Keskustelin yhden venäläisen kaverin kanssa vanhustenhuollosta ja kerroin, että mummini asuu Suomessa vanhustenkodissa. Hän ei ymmärtänyt asiaa lainkaan ja sanoi ettei ikinä voisi laittaa vanhempiaan tai isovanhempiaan moiseen laitokseen. Perustelin kuitenkin, että Suomessa vanhus saa ehdottomasti parasta hoitoa vanhustenkodissa. Oma huone, hyvä ruoka, virkistysretkiä, ammattitaitoinen henkilökunta, 24/7 huolenpito, saman ikäistä seuraa, sukulaiset ja ystävät käyvät katsomassa ja aina halutessaan pääsee kyläilemään näitten luo. Toki ymmärrän kaverini näkökannan asiaan, sillä täällä käsite "vanhustenkoti" on hiukan muuta kuin suomessa. Tämänkin suhteen ollaan kehityksessä jäljessä kymmeniä vuosia, eikä tilanteelle näy merkittävää muutosta lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu lähinnä yhteiskunnan talousrakenteesta, joka poikkeaa eurooppalaisesta todella merkittävästi. Joka tapauksessa on ihailtavaa, miten venäläiset kunniottavat perhettään ja läheisimpiään. Eikä tämä välittäminen jää ainoastaan perhetasolle, vaan pätee myös ystävyyssuhteissa. Jos apua jossain asiassa tarvitsee, niin venäläinen ystävä varmasti sitä tarjoaa.
Sotilasmarssi Punaisella torilla Moskovassa, melko gonahtanutta oli toiminta ;)

Talous: Ansiotulon verotus on kaikille sama, 13%. Venäläisen keskitulot ovat vuodessa reilut 6000€ ja ihminen luokitellaan rikkaaksi jos tienaa rapiat 12k vuodessa. Noilla paaluilla ei hirveesti riehuta! Venäjällä ihmiset on joko helvetin rikkaita tai köyhiä, keskiluokkaa ei ole käytännössä ollenkaan. Korruptiota esiintyy joka puolella ja siitä eroon pääsy tuntuu parhaillaan mahdottomalta. Yksi syy korruptioonkin on varmasti pienet tulot, sillä lisätuloja on jotenkin saatava jos perheen isä tienaa 500€/kk ja sillä pitäisi elättää nelihenkinen perhe. Olisiko siis progressiivinen verotus avain myös korruption kitkemiseen? Maata hallitsevat tahot taas haluavat pitää vallan tiukasti näpeissään ja tähän tarvitaan vaikutusvaltaisimpien ihmisten tukea. Tuen saamiseksi tulee tietysti ajaa näiden tukijoiden asioita ja mikäs muukaan siellä olisi suuremmassa roolissa kuin rikkaiden pieni verotus. Demokratiasta ei siis todellisuudessa ole tietoakaan, ainakaan jos Suomeen verrataan.

Terveydenhuolto: En ole venäläisessä sairaalassa onneksi ikinä päässyt vierailemaan, mutta tarinaa kuulut senkin edestä. Maan talousrakenne on aina ollut sellainen, että tuottavaa toimintaa tuetaan. Varsinkaan Neuvostoliiton aikana yksittäisen ihmisen elämä ei merkannut mitään ja sairaathan vaan kasvattivat miinusmerkkiä valtion kassassa. Tämän vuoksi terveydenhuoltoon ei olla ikinä panostettu enempää kuin on pakko ja se näkyy voimakkaasti tänäkin päivänä. Lääkärin keskiansiot on n. 500€/kk, työolosuhteet hanurista ja vaatii pitkän koulutksen. Tämän vuoksi lääkiksen oppilaskanta Venäjällä koostuu henkilöistä, jotka ei mihinkään muulle tieteenalalle kyenneet. Juurikaan ketään ei lääkäriksi vapaaehtoisesti halua. Yksityisen sektorin sairaalat taas on asia erikseen, sillä niissä palvelu on kuin viiden tähden hotellissa. Kutsun näitä vakuutusyhtiö-sairaaloiksi, sillä ne pyörivät täysin vakuutusyhtiöiden rahoilla. Asiakkaina on ulkomaalaisia, joilla on matkavakuutukset, eikä heidän tarvitse siis henkilökohtaisesti maksaa hoidosta. Taksat on jumalattomat kun tällaisessa lafkassa asioi, mutta mitäs sen väliä kunhan ei oma tili kuihdu. Näihin siis ei normaaleilla venäläisillä ole mitään asiaa ja nämä muodostavat vain murto-osan maan terveydenhuollosta. Eli niin tässäkin, kuin monessa muussakin asiassa tässä maassa: Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Uuden vuoden reivit asuntolalla Joosen, Zdenekin ja Martcin kanssa

Koulutus: Itsellä on lukuvuoden verran kokemusta venäläisestä yliopistosta ja se on kyllä antanut vahvat mielipiteet tästä otsikosta. Venäläistä yliopistoa voi verrata suomalaiseen ylä-asteeseen; vapauksia ei oppilailla ole ja opiskelu tapahtuu luokittain. Opetuksen taso on mielestäni heikko ja oleellisten asioiden sijaan keskitytään merkityksettömiin yksityisseikkoihin. Opettaja on kuin kurko, jonka sanomaa ei voi kyseenalaistaa vaan on aina oikeassa. Opetusmetodit ovat myös edelleen melko vanhoolliset ja tietokoneita ei yliopistolta paljoa löytynyt, vaan kaikki hoidettiin paperitse. Lukukausimaksut ovat myös merkittävät, jos suhteuttaa keskituloihin. Meidän yliopistossa lukukausi maksaa n.2500€, mutta opiskella voi myös erilaisten stipendien avulla. Yleistä on myös kahden tutkinnon suorittaminen, sillä ensimmäinen yliopisto aloitetaan 17-vuotiaana ja sen päättää yleensä vanhemmat, sillä hehän lystin maksavatkin. Valmistuttuaan nuori kuitenkin tajuaa, ettei tämä nyt ihan ollutkaan se hänen juttunsa.. Arvostus suomalaista koulutusjärjetelmää kohtaan on kasvanut todella paljon vuoden aikana.

Maskuliini vs. feminiini: Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta ei tässä maassa voi puhua muuten, kuin että myös naisilla on äänestysoikeus. Naisten palkkaus jää kauas miehistä ja etenemismahdollisuudet ovat myös merkittävästi heikommat. Venäjällä asia nähdäänkin niin, että naisen paikka on kotona pitäen huolta lapsista ja kodista. Mies taas kantaa leivän pöytään ja viettää huomattavasti vähemmän aikaa kotona. Alkoholin käyttö on myös miesten juttu, naiselle ei juopottelu ole soveliasta. Miehet kyllä ottavat sitten senkin edestä, joka varmasti vaikuttaa nuoreen elinikäennusteeseen: 59v. Eläkkeelle mies pääsee 60 vuotiaana, eli suurin osa venäläisistä miehistä ei ikinä ehdi eläkkeelle asti. Mites sitten käy vaimon kun hän jää leskeksi? Vaimo ei ole käynyt kymmeniin vuosiin töissä ja perheen pienistä tuloista johtuen säästäminen on ollut lähes mahdotonta. Lisäksi eläkejärjestelmä yskii ja pahasti. Tässä kohtaa ainut vaihtoehto on muuttaa lastensa kanssa asumaan, mikäli katuelämä ei napostele. Eli kun tilanne on täällä tämä, niin ymmärrän hyvin kaverini mielipiteen vanhustenhuollosta.
Yksi jännä seikka on myös panostus ulkonäköön. Naiset panostavat viimeisen päälle siihen miten kauniilta näyttävät, kun taas miesten ulkonäkö on huomattavasti huolittomampi. Sukka-sandaalit, raitaverkkarishortsit, vyölaukku, takapiiska... Päivittäin näkee kaupungilla kyllä sellasia pariskuntia että pakko oikein pysähtyä miettimään, huh huh!

KHL All Star game: Jashin vs. Jagr
Vaikka edellä mainitsemani asiat saattavat antaa sellaisen kuvan, että maasta on jäänyt negatiivinen kuva, niin se ei pidä paikkaansa. Lähinnä nuo asiat tulevat päälimmäisenä mieleen kun vertaan Suomea ja Venäjää. Täällä ollessani olen oppinut arvostamaan Suomessa monia asioita, joita ei aikasemmin pitänyt mainitsemisen arvoisena. Venäjällä on paljon hyviä asioita, joita tulisi jalostaa myös Eurooppaan, mutta toisaalta kehitettävää riittää vuosikymmenille ennen kuin ollaan hyvinvoinnissa Euroopan tasolla. Mutta myönnettävä on, että myös Venäjän sekä venäläiset ihmiset arvostan huomattavasti korkeammalle kuin vuosi sitten, eli kaikin puolin aika täällä on opettanut paljon.
Kevään ensimmäinen auringonpalvoja

Päälimmäinen tavoite tänne lähtiessäni oli kielen oppiminen. Tavoitteet oli korkealla ja myöhemmin mietittynä ne eivät olleet mitenkään realistiset. Aikaisemmin olen opiskellut yliopistossa vuoden venäjää ja kuvittelin, että kyllähän vuodessa täällä sitä nyt oppii täydellisesti puhumaan. No ihan ei näin käynyt :D Täydellisestä ollaan kaukana ja päivittäin tulee tilanteita etten ymmärrä mistä puhutaan. Pystyn kuitenkin kaikki arkipäiväiset asiat hoitamaan venäjäksi ja käymään pinnallisia small-talkeja natiivien kanssa. Täällä ollessa on oppinut huomattavasti rohkeammin käyttämään vierasta kieltä. Vaikka ei tiedä jotain sanaa ja tietää tekevänsä virheitä, niin pystyy selittämään asian niin että tulee ymmärretyksi. Jos vertaa siihen miten hyvin englanti tai ruotsi taittui parin vuoden opintojen jälkeen, niin painitaan ihan eri sarjassa. Ainahan voisi olla paremmin, mutta olen mielestäni saavuttanut tavoitteeni ja joka tapauksessa tästä jatketaan Suomessa, motivaatiota täynnä.

Divo Ostrovin huvipuistossa Outin ja Kaisan kanssa
Ylihuomenna tosiaan paluu Suomeen ja hieman pelonsekavat tunteet parhaillaan.. Kotiin on kiva palata ja onhan sitä jo odotettu. Lapuskissa odottaa oma kämppä, kaverit ja tutut kuviot, kaikki siis hyvemmin ku paremmin. Toisaalta tuntuu haikealta jättää Pietsku ja astua tämä askel loppuun.. Vuosi on ollut ikimuistoinen, on ollut ylä- ja alamäkiä ja päivääkään en vaihtaisi pois. Kokemuksena todella hieno ja kasvattava. Kaupunkina Pietari on samanlainen kuin mikä tahansa Euroopan metropoli, tekeminen ja näkeminen ei ihan heti lopu kesken. Vuodessa Venäjästä on tullut osa minua ja uskon vahvasti vielä palaavani tänne. Kaipa sitä ainakin pari viikkoo kuluu, että tajuaa asuvansa taas Suomessa..

Voin lämpimästi suositella Pietaria vaihtokohteena ja jos kiinnostaa lähteä, niin meikäläiseen saa ottaa yhteyttä. Autan mieluusti järjestelyissä ja kerron lisää kokemuksistani! Haluan kiittää kaikkia jotka on jaksanu lukea tätä blogia ja toisaalta taas pahoitella päivityslaiskuuttani, eli kiitos ja anteeks! Ei muutaku kamat laukkuun ja nokka kohti uusia haasteita.. Suomalainen opiskelijaelämä: Here we come!

-The End-


sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

"Moskovan" pelireissu

Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin saapunut Pietariin. Oikein hieno, aurinkoinen ilma ja katoista roikkuvat pienehköt jääpuikot huolettavat kadun tallaajia. Uudet vaihtarit ovat saapuneet jo neljä viikkoa sitten ja kurssit parhaillaan täysillä käynnissä.

Viime viikonloppuna meillä oli ensimmäinen koristurnaus jossain muualla kuin Pietarissa. Meikäläiselle kerrottin, että ollan lähdössä Moskovaan ja siellä olisi kolmen päivän aikana 5 peliä. No tottakai mukava päästä reissailemaan ja pelaamaan kunnon matseja. Tästä siis oli puhetta jo joskus tammikuun lopulla ja tosiaan lupauduin lähtemään mukaan. Noo, kuten yleensä, myös nyt.. Venäjällä sattuu ja tapahtuu.

Joukkuekaveri soitti mulle viime viikon tiistaina (2 päivää ennen lähtöä)  ja kertoi valmentajan pyytäneen häntä soittamaan (koska valmentaja ei puhu englantia). Kyse oli mun sopimuksesta. Se oli päättynyt kuulemma joulukuun lopulla, jonka vuoksi yliopisto ei suostunut maksamaan mun matkoja turnaukseen. Eli mun tulis maksaa matkani itse.. Haistoin hiukan palanutta ja ilomoitin, että siinä tapauksessa en reissuun lähde. Kaveri oli hieman hämillään, mutta totesin että asia on täysin minusta riippumaton, enkä suostu sijaiskärsijäksi. Hän lupasi välittää teveiset valmentajalle. Samana iltana meillä oli peli ja valmentaja tuli kertomaan, että lähden mukaan turnaukseen, eikä tarvitse maksaa mitään. Veikkailinkin näin käyvän ja tietty suostuin valmentajan ehdotukseen. Hauskinta koko hommassa on, etten ole mitään sopimusta ikinä nähnytkään, puhumattakaan allekirjoittanut.

No reissuun lähdettiin torstai illalla yöjunalla. Perjantai aamulla oltiin perillä ja junasta ulos astuessani totesin välittömästi ettei me nyt kyllä Moskovassa olla. Edessä oli pieni rakennus, jonka seinässä luki kaupungin nimi: Череповец (Cherepovets). Kysyin sitten, että ollaanko edes lähellä Moskovaa.. Vastaus oli, että joku 300-400km varmaan luoteeseen. Juu juu.. Eli ihan kuitenkaan pääkaupungissa ei tätä kyseistä turnausta järjestetty.

Tunnelmia menomatkalta: Ruslan, Max ja Igor
Siitä sitten taksilla hotellille ja siellä odotti seuraava yllätys. Meillä pelaa mun lisäksi 1 ei-venäläinen (moldovalainen). Passit meillä tietty oli mukana, mutta viisumeita ei, koska ne on "vangittuna" kv-toimistolla. Mulla oli sentään kopio, jossa on kv-toimiston leimat ja allekirjoitukset. Se ei kuitenkaan mitenkään riittänyt, vaan ilman alkuperäisiä viisumeita he eivät hotellilla meitä voineet rekisteröidä. No ei siinä sitten muuta kun lähettiin paikalliselle miliisi-asemalle asiaa selvittämään (mielenkiinonen mesta oli muuten). Siellä kanta oli myös aika selkeä: Ilman alkuperäsiä viisumeita meidän tuli lähteä vielä saman päivän aikana takaisin Pietariin.

Ekalta hotellilta, kunnon Neukkutunnelmaa: Vanja

Sitten jostain selvisi, että homman pystyy kiertämään, jos meidät majoitettaisiin jonkun yksityisen ihmisen kodissa, eli ns. epävirallisessa hostellissa. No iltaan mennessä joukkueenjohtaja oli löytänyt moldovalaiselle ja meikäläiselle uuden majoituksen ja ennen ekaa peliä vietiin jo kamat sinne. Onni onnettomuudessa: Uusi hostelli oli huomattavsati siistimpi kuin hotelli. Tähän sitten reissun vastoinkäymiset jo loppuivatkin ja vihdoin päästiin aloittamaan turnee. Valitettavasti ei oo kuvia uudesta majoituksesta.

Hallilta

Eka peli hävittiin turnauksen jumbolle, mutta kaksi seuraavaa voitettiin. Eli alkuperäisen viiden matsin sijaan pelejä olikin vain 3. Peli meni koko ajan paremmaksi kuten sen kuuluisan sian juoksu. En ihan tarkkaan tiiä, miten turnauksen pistelasku meni ku jäätiin sitten kuitenkin hopealle, vaikka oltiin ainut joukkue joka voitti isäntäjoukkueen (Инжэкон Череповец). Ja voittajajoukkue julkistettiin jo ennen meidän vikaa peliä :D Pelattiin siis systeemillä: kaikki pelaa kaikkia vastaan. Oma peli oli kanssa alkuun aika hakemista, mutta pikku hiljaa tatsi alkoi taas löytyä. Meillä oli vaan 8 pelaajaa reissussa, joten peliaikaa sai mukavat 30-35min/peli.

Launtaina järjestettiin turnauksen taitokilpailut. Lajeina oli vapariskaba, kolkkiskaba ja donkkikilpailu. Mut oltiin ilmotettu meidän joukkueen toisena vaparikisaan. Kyse ei ollu kuitenkaan ihan perinteisistä vapareista, vaan heitettiin aina kaks vaparii, jonka jälkeen kierrettiin hiukan ennen puolta kenttää oleva tötsä ja heitettiin jälleen 2 vaparii jne. Aikaa oli minuutti, ja kaks eniten säkittänyttä pääsi finaaliin (Osallistujia siis 8). Omalla kohdalla ihan napsui ja pistin 13 sisään, joka riitti alkusarjan voittoon. Finaalissakin ihan kohtalainen 12-tulos ja sillähän voitto irtosi (vastustaja pisti 11). Kolkkikisan voitti TESS-joukkueen kultaranne ja donkkikisan isäntäjoukkueen Blake Griffin.

Победитель конкурса штрафных бросков ;)

Turnaus oli kaikin puolin oikein onnistunut ja olen sitä mieltä, että opin kyseisen viikonlopun aikana enemmän venäläisestä kulttuurista kuin kuluneen puolen vuoden aikana yhteensä. Syy oli selvä: Ei oltu "Eurooppalaisessa" metropolissa, vaan pienemmässä ja venäläisemmässä kaupungissa. Lisäksi mukana oli vaan venäläisiä kavereita, joiden kanssa hengattiin 24/7, joista käytännössä kukaan ei puhu englantia (ainakaan hyvin). Sen lisäksi, että oli pakkotettu käyttämään venäjää, oppi myös paljon venäläisten nuorten miesten toimintatavoista kaveriporukassa. Oli todella hämmentävää huomata, miten paljon venäläiset pitävät huolta oman ryhmän jäsenistä. Ryhmän etu menee 100-0 yksilön edun edelle. Jos joku halusi esimerkiksi suklaata, ni se osti kaupasta n. 10 patukkaa niin että niistä riitti kaikille haulukkaille. Hyvä esimerkki oli rautatieasemalla, kun lähdettin reissuun. Pari kaverii sanoi et käy mäkkärissä hakee vähän iltapalaa. Takasin tullessaan heil on 15 erinäistä hampparia ja muutamat ranskikset.. Niistä sitten kaikki halukkaat sai syödä ihan vapaasti. Rahasta ei puhuttu ikinä. Että näin.. Koska tulisi Suomessa mieleen? Ja tä on vaan yksi esimerkki, mutta kokonaisvaikutuksen luo toiminta koko turnauksen aikana. Täysin verrattavissa edelliseen esimerkkiin!

Koko jengi ennen kotiinlähtöä

Monen kanssa en ollut aikaisemmin ollut jutuissa kuin reeneissä tai peleissä, mut ton reissun aikana oppi kyl tuntemaan kaikkia todella hyvin ja näkemään millaista on venäläisten välittäminen kavereistaan. Kadulla ihmiset on tuntemattomille kylmiä, mutta ystävien ja läheisten välinen toimita on sellasta, että saatas ottaa Suomessa mallia! Ja kaiken lisäksi näiden varallisuus on todella paljon pienempää kuin suomalaisten opiskelijoiden. Täällä opiskelijat joutuu painaa duunii parin euron tuntipalkalla rahoittaaksen elämisensä. Toki löytyy näitäkin pappa betalar -tyyppejä, mut aika harvassa.

Jo aikaisemmin mainitsin turnauksen onnistuneista järjestelyistä. Eli mistään ei tarvinnut itse maksaa. Matkat, majoitukset ja kaikki safkat oli yliopiston sponssaamat. Jopa mun ja moldovalaisen kommähdyksestä aiheutunut majoituksen vaihto maksettiin yliopiston kassasta, eikä meiltä edes mainittu mistään rahajutuistaa mitään. Muutenkin kaikki sujui alun säätöjen jälkeen moitteitta ja jäi todella hyvä maku suuhun.

Nyt on taas löpisty ihan riittävästi.. 31. maaliskuuta suunnataan seuraavan kerran Suomeen. Lähetään muutaman kaverin kanssa vallottaa Alppeja Itävaltaan viikoksi. Siitä sitten takasin Pietariin ja parin viikon päästä Lahteen perinteiseen pääsiäisturnaukseen ja siitä Saloon muutamaksi päiväksi ja todennäköisesti Lappeenrantaan vapuksi. Sen jälkeen takasin Pietariin x-ajaksi.

Kursseja on huomattavasti vähemmän kuin syksyllä, joka on erittäin hyvä asia. Mahdollistaa päivittäisen venäjän opiskelun. Koulun puolesta meillä on 6h viikossa venäjää. Siinä ei kuitenkaan paljoa ehdi oppimaan, joten pitkälti lepää oman aktiivisuuden varassa. Koitan päivittäin olla kielen kanssa omatoimisesti tekemisissä 4-6h, jonka lisäksi palkkasin yksityisopettajan 4:ksi  tunniksi viikossa. Eli kevään aikana pitäisi toivon mukaan jotain tuloksiakin alkaa näkymään.

Ei muuta kuin aurinkoista kevättä kotiSuomeen!!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Takaisin sorvin ääreen

Aikaa on taas kulunut edellisestä kirjoituksesta aivan liikaa ja tämän vuoksi ei saa millään kaikkia taparhtumia mahtumaan yhteen tekstiin. Jollei sit halua tehdä tästä jotain pidempääkin opusta, mut koitetaan pitä tarina mielenkiintosena ja jämäkkänä.

Viimeksi lupasin kertoa matkastamme Moskovaan, hehee. Aikaa on kulunut aika tarkalleen pari kuukautta, mutta reissu on silti erittäin hyvin muistissa. Matkaan lähdettiin tiistaina 2.11. yöjunalla. Tietysti oltin ostettu halvimmat liput ja se hieman kostautui (ainakin joidenkin kohdalla). Eli kaikki vaunut oli kyllä makuuvaunuja, mut halvimmat olivan ns. makuuosastoja. Eli ei ollut mitään hyttejä vaan koko vaunu oli yhtä hyttiä. Mukavimmissakin "sängyissä" on tullut elämän aikana nukuttua, mut yllättävän hyvin sai nukuttua. Aamulla oltiin Moskovassa ja kyl aika monen kasvoilta paisti melkonen matkauupumus/väsymys. Rautatieasemalta sit suunnattiin hostellille, joka sijaitsi hyvin lähellä metroa Kitai gorad. Ihan siisti hostelli oli ja honepulasta johtuen oltiin jouduttu Zdenekin kanssa varaamaan hiukan kalliimpi "pariskuntahuone", mikäs siinä. Ainut miinus hostellissa oli, että siellä oli kissa. Allekirjoittanut on melko allerginen noille sniikeille karvapalloille, joten ei hirveesti tarvinnu päivisin aikaa kuluttaa hostellissa.

Saskian kanssa valmiina hyppäämän Moskovan pikajunaan 


Kaiken näköstä tuli tehtyä ja nähtyä. Meitä oli 15 henkinen porukka, ni ei tietenkään voitu kaikki kulkee yhdessä koko aikaa. Ni muodostettiin kolmen kopla Zdenekin ja Dashan kaa, ni päästiin tehokkaasti kokee ja näkee kaikki mitä haluttiin. Jotkut paino koko reissun pää kolmantena jalkana, mut me päätettiin ottaa vähä rauhallisemmin ja nauttia Moskovan annista myös ravinnon suhteen. Käytiin monissa hyvissä ravintoloissa ja illat vietettiin paikallisissa kuppiloissa. Silti ehti kolmen päivän aikana kävellä jalat kipeiksi ja nähdä ihan riittävävästi. Vaikka tietty tossa ajassa näkemiset jää ihan murto-osaan kokonaistarjonnasta, sillä reilun 11 miljoonan asukkaan metropoli kyl tarjois tekemistä ja näkemistä hieman pidemmäksikin ajaksi. Eniten aikaa käytettiin nähtävyyksien osalta kosmonauttimuseoon, huvipuistoon ja Kremliin. Sit tuli paljon käveltyä ja kateltua muita nähtävyyksiä. Pakko myöntää, etten uskonu miten paljon Stalinin seitsemän hammasa vaikuttaa Moskovan kaupunkikuvaan. Käytännössä mihin tahansa menee, ni jossain näkyy aina vähintään niisä yksi. Komioita rakennuksia kyllä. Kaupunkina Moskova on kyllä täysin erilainen kuin Pietari. Vettä ei missään ja kaikki on älyttömän suurta ja jatkuu ja jatkuu. Arkkitehtuuri on erilaista ja kaikki rakentuu Punaisen torin ympärille, jonka lisäksi Stalinin hampaat vartioivat kaupunkia. Myös ihmiset käyttäytyvät eri tavalla, joka tuli meidän kohdalla esille asiakaspalvelussa. Mukavampaa ja hyvin moni aikankin yritti puhua englantia, vaikkei käytännössä sitä olisikaan osannut. Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, mutta kyllä oli mukava palata taas kotiin Pietariin. Moskova sytytti, mutta ei samalla tavalla kuin Pietari. Ilmapiiri oli jotenkin painostavampi ja kaupunki tuntui likaisemmalta (varsinkin ilma), mutta kyllä voisin harkita muutaman vuoden asuvani sielä työn puolesta. Tekeminen meinaan ei lopu kesken. Facebookista löytyy paljon enemmän kuvia, muuten viitti tähän ihan hirveesti latailla ku on vähän hidasta puuhaa..

Yksi Stalin seitsemästä hampaasta
Rytmiryhmä
Punaista toria

Muita pidempiä reissuja ei syksyn aikana tullutkaan tehtyä, joitain pieniä päiväreissuja lukuunottamatta. Tuttuja on taas käynyt kyläilemässä pariin otteeseenkin. Ensimmäisenä kävi äiti parin kaverinsa (Tupun ja Ketarin) kanssa päivän reissulla. Niinkuin aikaisemminkin olen sanonut niin suosittelen limusiinia, jos on Pietarissa vain päivän. Tämän vuoksi taas vuokrattiin sellainen kolmeksi tunniksi ja kaikki oleellisimmat tuli nähtyä, kultahampaita myöden. Reissun teemaan sopien päätin yllättä naishenkilöt ja varasin pinkin kulkupelin. Herraisä, onneksi mua ei kukaan tässä kaupungissa tunne. No haukaa ainakin oli ja uskon että kyseinen reissu muistetaan vielä pitkään :)

Pelottavan hyvin osuu auto paidan väriin.. Äiti, Ketari ja Tupu 

Anna ja Janne olivat myös käymässa ja he jopa majoittuivat kaupunkiin yhdeksi yöksi. Siinä ehdittiin vähän enemmän ja käveltiin kaikki nähtävyyet läpi, räntäsateesta huolimatta. Käytiin myös Kunskamerassa, jossa en ollut itsekään aikasemmin käynyt. Eli kyseessä oli ns. sikiömuseo, jossa on lasipurkkeihin säilöttyjä kyklooppeja. Kaveri suositteli erästä ukrainalaista ravintolaa, johon päädyttiin illalliselle. Paikka oli erinomainen; palvelu loistavaa, elävää musiikkia, ruoka osu ja uppos. Vähän pienet annokset, ni kaikil jäi vähän nälkä ;)

Ukrainalaisesta; Anna ja Janne "Janne"

Lisäksi täs on ehitty käymään Suomessa ja koto-Salossa pariin otteeseenkin. Ensimmäisen kerran jouduin menemään Suomeen Marras-Joulukuun vaihteessa vakuutuksen vuoksi. Matkavakuutus kun ei ole kun 3kk yhtämittaa voimassa reissun alkamisesta. Toki vakuutusyhtiöt myöntää lisäkuukausia, mut yhden lisäkuukauden hinnalla pääsee jo Suomessa käymäänkin.. Sopivan hintaset lennot löydettyäni päätin lähteä viikonlopuksi kotiin. Toinen reissu olikin vähän pidempi kun mentiin Joulua viettämään kotiin. Olin melkeen pari viikkoa Suomessa ja pakko myöntää että teki hyvää päästä vähän pidemmäksi aikaa pois täältä hektisyyden keskeltä. Hyvin on viihdytty, mutta kiva olla välillä luonnon äärelläkin, sillä täällä ei käytännössä muuta näe kun korkeita rakennuksia ja autoja, missä siten kulkeekin.

6.12. Itsenäisyyspäivän vastaanotto Pietarissa. Linnanjuhlia ja TS:ää

Uudeksi vuodeksi halusin kuitenkin tulla takaisin, sillä kuuleman mukaan kyseessä olisi vuoden suurin juhla Venäjällä. Ei harmita yhtään, oli ihan mieletön meininki ja kaikki juhli yhdessä vuoden vaihtumista. Oltiin Palatsi-aukiolla ottamassa 2011 vastaan ja porukkaa oli valehtelematta kymmeniä tuhansia. Sielä oli mahtavat ilotulitukset sekä isot skriinit, joista näytettiin Medjedevin uudenvuoden puhe. Lisäksi aukion keskelle oli pystytetty valtava lava, jossa alkoi hulppea show heti vuoden vaihduttua. Ja toki ei sovi unohtaa Talvipalatsin tarunomaisia valaistuksia. Kameran unhotin valitettavsti asuontolaan, ni mitän todistusaineistoa ei valitettavasti löydy..

Mut eipä tällä erää sen enempää, ihan varmasti jotain unohdin mut kirjotetaan siitä sit ens kerralla. Koitetaan nyt oikeesti pitää jotain rotia täs kirjotustahdissa, ettei käy niinku nyt et meinas vähän venähtää :D Tänään on hyvä päivä, sillä Salosta tulee kolme keveria pariksi päiväksi kylään. Et ei muutaku добро пожаловать Kettu, Pölsky ja Silppu!! Innolla ja kauhulla odotan :D

tiistai 26. lokakuuta 2010

Vähäpoikaa Pietarissa

Jälleen aika rientää ja kolmisen viikkoa on kulunut viime kirjoituksesta. Niinkun vähän aluksi arvelinkin ni jossain vaiheessa tahti hiipuu, mut onneks sentään näin kauan kesti!! Elämä Pietarissa on kuitenkin ennallaan ja ensimmäiset vierailijatkin on käyneet kylässä.

Tosiaan tossa toissa viikonloppuna kävi rakas kummitäti miehineen, sekä ukki ja mummi katsomassa miten se poika täällä maailman pohjoisimmassa miljoonakaupungissa pärjäilee. Vieraat saapuivat laivalla ja heillä oli aikaa olla maissa noin kahdenksan tuntia. Oltiin sovittu, että kymmeneltä nätäisiin Sokos Hotel Vaslievskyllä, johon heidän oli tarkotus ottaa bussikuljetus laivaterminaalista. Sinne päästyäni olivat vieraat jo saapuneet pääkallopaikalle ja halauksien saattelemana siirryttiin sisään nauttimaan aamukahvit (ja oluet). Homman nimi oli kuitenkin tämä: Inssi (kummitätini) soitti minulle viikko ennen vierailiua, että haluaisi jotain pientä luxusta heidän vierailulleen. Hänellä oli jo idea mielessään, jota hän oli kovin koittanut Suomesta käsin toteuttaa venäläisen työkaverinsa avustuksella. Idea oli vuokrata limusiini pariksi tunniksi käyttöömme, jotta saisimme nähdä kaupungin nähtävyyksiä ja samalla viettää laatuaikaa yhdessä. Suomesta käsin hommaa ei yllättäenkään ollut kovin helppoa hoitaa, joten tämä YLLÄTYS piti paljastaa minulle, sillä lupasin auttaa järjestelyissä. Tämän tosiaan piti olla yllätys edelleen ukille ja mummille, joten kaikessa hiljaisuudessa rupesi asiaa täällä hoitelemaan, mainitsematta siitä edes kotiväelle. Noh, tehtävä osoittautui melko haasteelliseksi, sillä joka firmasta tuntui olevan limusiinit varattu tuolle sunnuntaille. Tämä johtunee siitä, että sunnuntai on todella yleinen hääpäivä Venäjällä ja sitä juhlitaan myös vähän eri mittasuhteissa kuin Suomessa, sulhasraukat!! No loppujen lopuksi kuitenkin tärppäsi ja parin venäläisen kaverini ansiosta saimme vuokrattua ihan kivan valkoisen Lincolnin sunnuntaiksi kolmeksi tunniksi (minimi vuokra-aika). Hintaa tuolle vuokralle kertyi hulppeat 75€... Tosiaan aamukahveja nauttiessamme olin vielä täysin siinä uskossa, että yllätys on edelleen tallessa ja Lincolnin oli määrä tulla noutamaan meitä kyseisen hotellin edestä klo. 10.40. Yht äkkiä kuitenkin asiasta ruvettiin juttelemaan ihan avoimesti ja pikkasen nauratti koko tilanne, yllätys yllätys mammakummitädin oli ollut hieman liian haasteellista edellisiltana olla asiasta vaisuna. Jotenkin vaan lipsahti!! :-D

Inssi, kuski, mummi ja ukki

Limu tuli hakemaan meitä täsmällisesti ja ei muuta kuin kyytiin ja kaluamaan Pietarin nähtävyyksiä läpi. Mukana oli tietysti virvokkeita ja pientä (hyvin pientä) purtavaa. Kuski oli oikein miellyttävä ja suhtautui positiivisesti kaikkiin toiveisiimme. Hän ei ylläripylläri englantia taitanut, joten jouduin parhaani mukaan yrittämään selittää kaikki asiat hänelle venäjäksi. Ei ollu mitään ihan fluenttia venäjätä, mut ainakin kuski ymmärsi aina mitä yritin kertoa. Toki ukki ja mummikin olivat käyneet Pietarissa 25 vuotta sitten ja Inssi sekä Jamppu 5 vuotta sitten, mutta kaikkien neljän venäjän taidot oli sen verran päässy unohtumaan et jäi pitkälti meikäläisen kontolle toi asioiden hoitaminen ;D Ajelu sujui oikein hyvin ja mun mielestä toi imusiinin vuokraus on ainut oikee vaihtoehto, jos tulee tänne vaan yhdeksi päiväksi. Siinä tosiaan näkee paljon ja olaan kuitenkin suhteellisen intiimissä tilassa, jossa keskustelu on mukavaa. Eikä tarvinnut koko aikaa istua, sillä parhaimpien nähtävyyksien kohdalla vedettiin auto parkkiin ja mentiin ulos ottamaan valokuvia.
Isi ja mamma Pietarissa
Siinä koko nelikko Smol'nyyn katedraalin edessä 
Tunnelmia limusiinista
Jampun kanssa piti vähän virittäytyä Neuvostotunnelmaan
Vähäpoika limusiinissa
Ja kolme tuntia oli kyl todella optimi aika tolle ajelulle. Kaks tuntii ois ollu ehdottomasti liian vähän ja neljä taas ehkä liian paljon. Kaiken lisäksi ulkona vähän sateli vettä ja räntää, joten oli huomattavasti mukavampaa istua lämpimässä autossa kuin kävellä. Limuajelun jälkeen mentiin syömään kaukaasialaiseen ravintolaan Nevskille ja ruoka oli oikkeen maittavaa. Esterin tasolle ei päästy, mutta mainittavan arvoista kuitenkin. Pitkän ja erittäin monipuolisen lounaan/päivällisen jälkeen käytiin vielä perinteikkääseen tapaan ottamassa gin-tonicit jonka jälkeen olikin aika tilata vieraille taksi ja suunnata itse takaisin kohti asuntolaa.

Ravintolatunnelmia
 Vierailu oli oikein mukava ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan, jopa paremmin. Teki hyvää nähdä välillä perhettä! Meidän yliopistolla alkoi eilen ISO, eli International Students Olympiad, joka on todella mittavan kokoinen tapahtuma ja kestää koko viikon. Opiskelijoita on ympäri maailmaa ja miedänkin asuntola on ammuttu aivan piippuun. Kämppis lähti täksi viikoksi Egyptiin, joten saa vihdoin nauttia hieman yksityisyyttäkin.. Tekee, tekee. Ensi viikon keskiviikkona ollaan lähössä Family Engeconin kanssa Moskovaan kolmeksi päiväksi, joten sitä tässä jo kovin odotellaan!! Mut nyt on taasen rupateltu jo ihan tarpeeksi joten tämä poika lähtee valmistamaan illallista ja valmistautumaan Paranormal Activity 2:een. Ihan mielenkiintosia muuten noi leffat tääl, ei hirveesti mitään muuta oo ku dubattua venäjää!!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Korista, korista ja korista

Jälleen on reilut pari viikkoa kulunu kuin siivillä ja arkeen on ruvennut pääsemään kiinni. Mitään suurempia reissuja ei oo tällä välin tullu tehtyä, koittanu vaan päästä sisään metropolin elämään. Ensimmäiset pari viikkoo meni kaikkea ihmetellessä, mut nyt huomaa et rupee sopeutuu uuteeen ympäristöön. Paikallinen liikenne on aiheuttanut ehkä eniten hämmennystä ja toiseks tietty vieras kieli, jota kuulee palpatettavan joka paikassa jatkuvasti. Ei oo mikään harvinainen juttu et Lamborghini ajaa Nevskillä lähemmäs paria sataa tai et auto näkee sun kävelevän suojatiellä ja lyö siinä kohtaa tallan pohjaan hullun kiilto silmissä. Se on vaan Pietaria. Itse asias kuulin, ettei tääl ois ollenkaan nopeusrajoituksia, kaikki kyltit on vaan "suositusnopeuksia" ja ihan tuntuu pitävän kyllä paikkansa. Alkuhämmennyksen jälkeen tohon liikennekulttuuriin on kyl tottunu ja mun mielipide on et se toimii erinomaisen hyvin. Ei suomalaiset liikennesäännöt toimis täällä kyl mitenkään, sillä kadut on muutenki yleensä hyvin ruuhkaiset ja sieltä on vaan mentävä missä tilaa on. Tai vaikkei oliskaan ni kannattaa silti kokeilla :-D Jalankulkijat toki on hieman vaarallisemmassa tilanteessa, mut pitämällä yllä tiettyä varovaisuutta ja silmät auki koko ajan ni oikeen hyvin pärjää. Pyöräilijöille ei tilaa oo jalkakäytävillä, joten niitten on ajettava autotiellä. Siin ei oo sit mitään järkee, aika nopee tapa päästä vaihtamaan valtakuntaa. Ja tosiaan kieleenki on jo ruvennu kivasti sopeutumaan, ei missään nimessä oppinu vielä, mut rupee erottamaan sanoja paikallisten puheesta ja jopa ymmärtävän osan sanoista. Alkuun kaikki kuulosti kyl täysin samalta palpatukselta, mut eteenpäin on onneks menty. Koulu tarjoo 8 tuntii venäjä viikossa, mikä on valitettavasti melko vähän. Tarkotus ois kyl palkata jossain vaiheessa yksityisopettaja, sillä moinen ei täällä ihan hirveästi kustanna. Sais ainaki henkilökohtasta opetusta enemmän ja pystyis keskittymään enemmän ääntämiseen ja puhumiseen.

Kyselin kv-toimistolta yliopiston korisjoukkueesta useampaan otteeseen ekoina viikkoina, mut aina vastaus oli sama: "We've had so crazy week, so haven't had time to find it out yet. But come back in two days.." Elikkä täyttä kuraa joka kerta. Ne ei sit muutenkaan oo mitenkään hirveen ripeitä hoitamaan juurikaan mitään asioita.. Yhtenä iltana luin yhden tamperelaisen blogia, joka oli ollu tääl vaihdossa 2008-09. Se oli pelannu korista täällä, mut ei yliopiston joukkueessa (vaikka niin oli luullut :-D). Joku silloinen tyyppi kv-toimistolta oli ilmesesti vaan värvänny sen johonki jengiin. Mut kyseinen kaveri kerto koulun urheilunettisivun osotteen, jossa olis tietoa YLIOPISTON korisjoukkueesta. Se olikin hirveen vaikee: www.sport.engec.ru . Menin suoraa päätä sinne ja kuten osaisin odottaa, sivu oli venäjäksi. No tunnistin sieltä kuitenki miesten koripallo-osuuden ja siel oli reeniaikataulut ja valmentajan nimi ja kaikki. Seuraavana päivänä sit taas kv-toimistoon kyselemään et jos he vois edes kääntää pääkohdat mulle englanniks vaik oli ollu heille hiukan turhan hankalaa löytää kyseistä, yliopiston omaa, sivua. Neitoset oli avuliaita ja pianhan mulla oli kädessä aikataulut ja osotteet ja ohjeet miten hallille pääsee. Sivulla luki et niil ois joku tryoutti kyseisien viikon torstaina Zhukovassa. Olin aika varma et valmentaja ei muuta kuin venäjän jaloa kieltä taida, joten pyysin Gaboria lähtemään mukaan. Gabor on nuorempana pelannut korista Unkarissa ja ollut jopa Unkarin korisliitossa jonkin aikaa hommissa. Lisäksi hän puhuu melko hyvin venäjää.

Torstaina sitten suunnistimme Zhukovaan ja eihän sielä mitään tryouttia ollut. Kuus jätkää pelaili siellä huvikseen ja valmentajasta ei tietoakaan. Ja "pelaaminen" oli sen näköstä, et oikeen pahaa teki kattoo. Ne kyseli et mistä saatiin tietää et sinne pääsee tuolloin pelaamaan ja Gabor kerto et koulun urheilusivuilta. Ne ei ollu kuullukaan et koulul ois jotkut urheilusivut. Päätin kuitenki vaihtaa reenikamppeet niskaan ja ottaa vähän tatsii, sillä viime kosketuksesta palloon oli kulunu jo kolme viikkoa. Ihan mukavaa oli "pelailla" siinä puoltoista tuntii ja sai edes vähän juonesta kiinni. Päätettiin Gaborin kanssa lähtee kokeilemaan uudelleen seuraavan päivänä, sillä tuolloin oli tarkoitus olla "oikean" yliopiston jengin reenit.

Perjantaina sitten taas kohti Zhukovaa, ensin metrolla ja päälle ratikalla. No paikalla päästyämme sielä oli jo reenit täysillä käynnissä. Menimme esittäytymään valmentajalle ja arvatenkaan hän ei muuta kieltä totellut kuin kotivenäjää. Gabor sit kerto mun tilanteesta ja valmentaja jotain kyseli oonko valmis ja halukas reenamaan ja sanoin et DA. Sit vaan vaihtamaan kamat ja mukaan reeneihin. Eräs syy, miksi Gabi oli niin kiinnostunut tulemaan mukaani, oli että hänen eräs kaveri pelasi samassa jengissä keväällä 2009 ja hän halusi nähdä onko kyseinen kaveri edelleen Engeconin rosterissa. Siellähän Gleb paineli menemään ja tuli heti kättelemään vanhaa toveriaan. Gleb on oikeestaan ainut joukkueesta joka pystyy kommunikoimaan englanniksi ja hän onkin ollut tulkkinani reeneissä, aina tarivttaessa. Ekat reenit vedettiin uskomattmalla sykkeellä ja mukaan mahtui jos jonkinlaista ohjelmaa. Alkulämmittelyjen jälkeen lähettiin juoksemaan portaita ja määrä oli jotain pöyristyttävää.. Tän jälkeen hypittiin vielä salissa erilaisia trillejä ja sen jälkeen ruvettiin pelaamaan. Puolentoista tunnin reenit kestivätkin rapiat kaks ja puol tuntii ja koetuksen jälkeen olin kyl totaalisen kuollut. Käsittämättömin juttu on ettei paikalliset juo MITÄÄN reenien aikana vaan painelee menemään kuivin suin. Mul oli tietty vesipullo mukana, mut nestehukka oli silti niin jäätävä et loppureeneistä kramppas pohkeet jatkuvasti. Läpäsin kuitenki valmentajan seulan ja se kerto Gabille et tulen pelaamaan ens kaudella niitten jengissä, vaik koko reenien ajan tuntu etten oo ikinä ennen kyseiseen pelivälineeseen koskenukkaan.

Ekojen reenien jälkeen valmentaja kysyi mennäänkö lauantaina kattomaan Spartakin järjestämää turnausta ja meil ei ollu ees tietoo et Pietarissa pelattais joku turnaus. Tottakai oltiin kiinnostuneita ja saatiin valmentajalta vapaaliput kyseiseen turnaukseen. Lisäksi Gleb hostas meitä turnauksen ajan ja oppi heti tuntemaan uusia joukkuekavereita. Oikein avoimin mielin kyl otettiin uusi pelaaja vastaan joukkueseen. Turnaus oli todella kova tasoinen ja mukana oli lähes euroopan parhaat joukkueet: Maccabi (Tel Aviv), Efes Pilsen (Istanbul), CsSKA (Moskova) sekä tietty kotijoukkue Spartak. Lauantaina oli ottelut Maccabi - CsSKA sekä Spartak - Efes Pilsen. Finaaliin launtain päätteeksi pääsivät  CsSKA sekä Efes. Sunnuntaina Spartak onnistui voittamaan Maccabin ja saavutti näin kolmannen sijan. CsSKA taasen hallitsi finaalia alusta loppuun ja  anasti mestaruuden ansaitusti. Matsit oli kyl tosi kova tasoisia ja varsinkin CsSKA:n peliä oli todella ilo seurata. Joukkueen runko on pysynyt samana jo vuosia ja loistavien yksilöiden lisäksi joukkue pystyy tarjoamaan jokkuepeliä isolla J:llä.

Siinähän se  monni (Sofoklis), kaveri pystyy syömään yheltä istumalta 100 chiken mcnugetti!!

Tunnelmia finaalin jälkeen

Yliopiston jengistä vois sanoo et pelaajat on todella fyysisiä ja melko pitkiä. Taitoa löytyy mun mielestä joka alueella: Vahvoja isoja miehiä painimassa korin alla, pari hyvää heittäjää, yks laituri joka ajaa todella agressiiviseti ja melko usein lopputuloksena on "munat suuhun" ja myös takamiesosastolla on tarjolla taitavia pallonkäsittelijöitä sekä pelinluojia (mm. mun ikänen jätkä joka pelaa moldovan miesten maajoukkueessa). Sanotaan et yksilötaidot ei oo mitenkään erityisen paljon parempaa kuin Suomessa, vaan suurin ero on ehdottomasti näiden kavereiden fyysisyys sekä asenne. Reeneissä on rento ilmapiiri, mutta kun pelataan ni sit kyllä tapahtuu. Isot miehet ja laiturit ei hae mitään helppoja layuppeja vaan pallo lyödään alaspäin aina kun mahdollista, ja kokeillaan vaikka se ei mahdolliselta tunnukaan. Pelaajat on aika nuoria n.19-22 vuotiaita. Esimerkiksi Gleb on 19v ja silti ehdottomasti paras sentteri joukkueessa. Vartta pari metriä ja todella pitkät kädet. Kaveri pystyy myös pelaamaan kauempana korista. Tottunu pelaamaan aina pienessä joukkueessa, joten nyt materiaali tuntuu huomattaasti laajemmalta. Taso tuntuu melko sopivalta ja pääsee kolmesti viikossa reenaamaan tosissaan. Reenit koostuu pääasiassa fysiikkareenistä sekä pelaamisesta. Myös heittoja otetaan jonkun verran väliin. Sali on tosi pieni, joten ei palvele hirveen hyvin omaa pelityyliä, mut toisaalta pystyy kehittämään pelaamista ahtaammissa tilanteissa, joissa tilaa ei oo tarjolla.

Joukkue pelaa korkeinta Pietarin alueellista sarjaa ja sijoittui viime vuonna sarjassa viidenneksi. Huomenna ois jo eka matsi Medical Institutea vastaan ni sit viimeistään selvii sarjan JA JOUKKUEEN taso. Mut eipä siinä, elämä Pietarissa jatkuu edelliseen malliin ja puolentoista viikon kuluttua tulee jo ensimmäiset vieraatkin Suomen maasta :-) On tullu seurattua aktiivisesti suomen korisliigaa ja aijai on nannaa kattoo miten omaseura Vilpas hoitelee tällä hetkellä. Välillä tekee oikeen pahaa kattoo videoita ku ei pääse itse salohalliin lehtereille huutelemaan Vilppaan paita ( ja sarvet) päällä. Jatkakaa poja samaan malliin!!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Toinen viikko Pohjolan Venetsiassa

Tosiaan tiistai aamulla piti tulla tietoa milloin koulu varsinaisesti alkaa vaihtareitten osalta.. No tiistai aamulla sitten marssimme kv-toimistoon ja sieltä kerrottiin ettei he oo millään ehtiny viel tekee lukujärjestyksiä, mut tiistai iltaan mennessä kaiken tulisi olla selvää. Illalla sitten tuli sähköpostin välityksellä lukkarit ja viestisssä mainittiin myös, että keskiviikkona on vielä vapaapäivä ja torstaina luennot alkaisivat aikataulun mukaisesti. Eli ei mikään turhan raskas ensimmäinen "kouluviikko" ollut =)

Tiistaina lähettiin sit iltapäivällä Martsin ja Gabin kanssa katsastamaan eräs lähellä oleva puisto sekä kirkko, jonka nimeä en nyt millään saa päähäni. Gabi (Gabor) on ollut täällä vaihdossa myös keväällä 2009, joten paikka on hänelle tuttu. Suurin eroavuus on, että tuohon aikaan vaihtarit laitettiin samaan asuntolaan venäläisten asukkaiden kanssa.. Gabi onkin meitä viihdyttänyt koko viikolla kertomalla tarinoita mitä kaikkea kyseisessä asuntolassa sattui ja tapahtui, ja kaveri ei paljoa sanoja säästellyt!! Suurin osa venäläisistä opiskelijoista ei kuulemma ole ennen asunut minkänkään laisessa sivilisaatiossa, eivätkä tämän vuoksi osaa esimerkiksi käyttää vessaa, suihkua tai keittiökoneita. Kerran Gabi kertoi menneensä kyseisen asuntolan vessaan jä näki sielä jonkun venäläisen hoitavan tarpeitaan seisten pyntyn päällä, joten ei ihme jos paikat on vähän likasia sillon tällön =D Et ihan tyytyväinen täytyy olla et nykyään majoitus tapahtuu Engecon-hotellissa!!
Martsin ja Gaborin kanssa nautitaan paikallisista tarjoiluista puistossa

Kyseinen kirkko, jonka nimeä en muista, oikkee vakuuttava näky!!
Keskiviikkona oli tosiaan taasen vapaapäivä, joten suunnattiin Eremitaasiin, joka on varmasti kaupungin tunnetuin museo. Paikka on kyl nii järjettömän iso, et veis vuosia jos jokaista taide-esinettä tutkailis n. minuutin. Mut oli kyl hieno, ehdottomasti käymisen arvonen jos Pietarissa vierailee, vaikken itekkään mikään museo-ihminen kyl missään nimes oo. Hiukan oli eritasosta taidetta ku Perniön muovikassimuseossa!! Kuitenki Louvren jälkeen maailman laajin impressionistien kokoelma, et ei mitään henkilökohtasta muovipusseja kohtaan. Esimerkkeinä mainittakoon Da Vinci, Michelangelo jaVan Gogh. Yksi saksalainen joutui torstaina lähtemään kotiin perhesyiden vuoksi, joten tarkoitus oli viettää illalla hänen läksiäisiä. Eremitaasin jälkeen käyttin syömässä sushi-ravintolassa. Tuli siinä sit ekaa kertaa syötyä sushia elämän aikana, aika mielenkiintonen kokemus mut ehdottomasti positiivessa mielessä!! Ja kaiken lisäks jouduin käyttää tikkuja ku kaikki muutki söi tikuilla, ni ei siinä sit kehannu yksin haarukkaa ja veistä käyttää. Sen ku joku ois videolle saanu, ni varmast irtois hauskoist kotivideoist ilmanen videokamera!! Läksiäiset jatkui tän jälkeen asuntolan keittiössä tutuin rituaalein..

Talvipalatsi
Torstaina olikin sit ensimmäiset tunnit, perus koulupäivä: klo 15.50-22.10!! Ekana oli Accounting in Russia ja oli kyl sellasta kuraa ettei tarvii varmaan toiste mennä. Ongelma on et se on tarkotettu sellasille jotka ei oo ennen laskentatoimee lukenu. Luulin et siel näkis suurimpia eroja laskiksen välillä Suomessa ja Venäjällä, mut ei ihan. Kyl mä Debetin ja Kreditin nyt jo just ja just erotan, ilman et kaks tuntii selvitetään mitä ne on. Eikä ollu kyl luennoitsijan englannin kielen taidoissakaan liikaa kehumista!! Tän jälkeen oli viel neljä tuntii International Financing and Accountingia. Se oli kyl sit jo huomattast mielenkiintosempaa ja kaiken lisäks luennoitsija on kotoisin Briteistä, ni sai puheesta ihan selvääkin.. Yleisest noi kurssit poikkee kyl täysin niistä, mitä kesällä ilmotettiin olevan tarjolla, mut kyl tarjottavistakin löytyy varmaan mielenkiintosia kursseja. Ens viikolla varmaan selvii sit tarkemmin kurssien sisällöt..

Perjantaina olikin sit infotilaisuus venäjän kielen opetuksesta. Ekana jokainen haastateltiin venäjäksi ja haastattelun perusteella jaettiin porukka kolmeen tasoryhmään. Itse pääsin toiseen tasoryhmään, joka on tarkoitettu sellaisille joilla on jonkin verran pohjatietoa kielestä. Saas nähdä miten pojan käy!! Pienen pettymyksen aiheutti kuitenkin tieto, että kielitunteja on viikossa vain kuusi viime vuoden kahdentoista sijaan. Täytyy huomenissa käydä kv-toimistossa taas vähän selvittelemässä josko olisi mahdollista saada enemmän tunteja jollain tavoin. Illalla käytiin Zdenekin ja Martsin kanssa vähän ulkoilemassa. Reissu oli kaikkea muuta kuin menestyksekäs!! Matkalla Zdenek törmäsi vanhan Opelin sivupeiliin, joka tietysti rikkoutui osumasta. Seurauksena jouduttiin maksamaan 1000 ruplaa (25e) aiheutetusta vahingosta. Tämän jälkeen päästiinkin sitten sisään johonkin paikalliseen nuorisomestaan, joka oli kyllä niin ammuttu täyteen kun vaan voi olla. Tunnelma oli hyvä ja olut halvempaa ku vesi!! Joskus neljän maissa suunnattiin takaisin asuntolaan, muttei päästy kuin Nevskille niin Martsi huomasi kadottaneensa lompakon. Tietty sitä lähettiin kyseisestä ravintelista metsästämään ja yllätys yllätys ei löytynyt. No ei siinä auttaut kun heti hotellille päästyä soittaa Unkarilaiseen pankkiin ja jäädyttää luottokortti. Martsi kävi lauantaina konsulaatissa, jossa luvattiin auttaa järjestelyissä. Joten eiköhän kaikki järjesty..

Launtaina olikin perus rokulipäivä ja illalla mentiin lähes koko vaihtariporukan kanssa jokilaivaan istumaan iltaa. Nevalla "jokilaivat" tosin on vähän eri kaliiperia kuin Salon Jokilaivat Oy. Ekana kun nähtiin laiva, kaveri kysyi: Are we really going to that fucking christmas tree? =D Laiva oli täysin katettu ja enemmänkiin disko, oikkee hieno paikka ja loistavat näkymät valaistuille rakennuksille Nevan toiselle puolen!! Harmi ettei ollu kameraa messissä.

Huomenna sit pitäs skarpata kouluun klo 8.45, et ehkä tä arki täst lähtee pikku hiljaa käyntiin. Kyl täs lebii on tullu ihan riittäväst otettuakin, et ihan mukavaa päästä taas tositoimiin. Moskovan matkaa täs on suunniteltu ja retki pitäs toteuttaa seuraavan kolmen viikon sisällä vielä kun säät on edes joten kuten kohtalaiset. Terveisiä vaan sinne Balille, Phuketiin ja Valenciaan =) Lisäksi on pistetty liikkeelle idea Trans-Siperian matkasta tammikuussa, eli kyseessä on junamatka Pietarista Vladivostokiin (n. 10 000km). Toi matka on ollu unelmissa jo pidemman aikaa ja tammikuu ois kyl aika villi ajankohta matkan toteutukseen, mut kahtotaan kahtotaan!!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Lähtövalmisteluja ja ensimmäinen viikko

Kaikki lähti liikkeelle keväällä, kun sain kuulla lähteväni vaihtoon Pietariin, yliopisto EngEconiin...

Halusin lähteä vaihtoon Venäjälle puhtaasti kielen takia. Olen lukenut venäjää yliopistossamme kaksi kurssia, joten pohja ei ole mikään vahvin mahdollinen. Opettajamme kuitenkin painotti että venäjää voi oppia kunnolla vain asumalla kyseisellä maaperällä, eikä pelkästään lukemalla yliopiston tarjoamia kursseja. Niimpä otin vinkistä vaarin ja päätin täyttää hakupaperit kun hakuaika alkaisi. Pakko myöntää ettei tilanne ollut helpoin mahdollinen, sillä olin kaveriporukastani ainoa joka lähti yksin vaihtoon ja muiden matkakohteet edustivat tyyliä Thaimaa, Bali, Valencia sekä Kalsruhen. Suuri ja tuntematon susirajan toispuolinen aiheutti tietty ennakkoluuloja, mutta myös kaipaamaani jännitystä sillä olin lähdössä täysin uuteen ympäristöön ja paikkaan josta kaikki eivät välttämättä unelmoi.

Varsinaiset lähtövalmistelut olivat loppujen lopuksi hyvin simppelit. Paperisotaa ei joutunut käymään oikeastaan yhtään ja tärkein tehtävä olikin vain viisumin sekä rokotusten hankkiminen. Koulu hoiti kaikki asumiseen ja opiskeluun liittyvät asiat joten niistä ei tarvinnut ressata sen enempää. Koulusta oltiin sähköpostitse yhteydessä jo kesäkuussa ja kerrotiin kaikki oleellisimmat asiat tulevaa vaihtoa ajatellen. Tämän jälkeen en juurikaan kv-toimiston väestä enää kuullutkaan, mutta toisaalta viesti sisälsi kaiken oleellisimman.

Matkaan pääsin vihdoin 5.9 ja lentoni lähti seutulasta  klo. 13.50. Tunnin lento sujui oikein hyvin ja tarjoilut olivat mitä parhaimmat, niin pieni tölkki omenamehua, että hyvä ettei tarvinnut pinsettejä sen avaamiseen. Jännittävin tilanne sattui ehdottomasti Pietarin lentokentällä, jossa minua piti olla jonkun koululta vastassa. No vaikea arvata oliko siellä sitten ketään.. Odottelin parisenkymmentä minuuttia ja näin tytön, kädessään Engecon-kyltti. Ainut ongelma oli että kyltissä luki jonkun saksalaisen nimi eikä minun. Tyttö kertoi olevansa vastassa ainoastaan tätä saksalaista heeboa, mutta soitettuaan koululle sanoi ottavansa myös meikäläisen mukaansa. Kevyt apina tippui niskasta!! Pikkubussi kultetti meidät Hotelli Engeconille, joka on vaihto-opiskelijoille tarkoitettu asuntola. Sain kirjattua itseni ongelmitta asuntolaan, mukava täti tiskin takana kertoi kämppikseni olevan Max. Marssin sitten kamojeni kanssa ylimpään kerrokseen ja tulevaan kotiini.. Huone on oikein viihtyisä ja melko vastikään rempattu. Yhteiset tilat sekä suihkut ja vessat on myös tosi siistit, paljon paremmat mitä olin odottanut!! Kämppikseni on kotoisin Pietarista, mutta opiskelee Saksassa. Nyt hän on vaihdossa kotikaupungissaan, mielenkiintoista!! Max näytti ekana iltana mukavan ravintolan ja opasti automaatille, josta voisi nostaa paikallista valuuttaa. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa oikein mukavalta tyypiltä!

Maanantai aamusta ei sitten ollutkaan mitään tietoa, sillä kämppikseni suorittaa erilaista vaihto-ohjelmaa kuin muut vaihtarit täällä. Menin sitten syömään aamupalaa puoli ysin maissa ja tapasin saksalaisen tytön keittiössä. Hän kertoi, että lähtisimme porukalla koululle infotilaisuuteen kymmeneltä. Kympiltä sitten näin ensimmäisen kerran koko vaihtariporukkamme. Poppooseen kuuluu saksalaisia, ranskalaisia, suomalaisia, tsekkejä, unkarilaisia sekä yksi hollantilainen. Maanantaina sain sitten hoidettua oikeastaan kaikki paperisotkut kuntoon ja kaikki sujui oikein mallikaasti. Olin lukenut kymmeniä matkaraportteja Pietarista, joissa jokainen vuorotellen kiroaa venäläistä byrokratiaa ja miten saa jokaisen paperiasian kanssa tapella tuntikausia. Olin varautunut tähän kyllä, mutta EI!! Ei oo tarvinnut jonottaa oikeastaan missään vielä yhtään ja kaikki on sujunut kuin lasten leikki, jopa puhelinliittymän sain hankittua ilman mitään ongelmia. Asuntolassakin on langaon netti, joten senkään kanssa ei tarvinnut tapella ollenkaan kunhan tajusi pyytää respasta käyttäjätunnuksen ja salasanan. Varmaa on että vastoinkäymisiä tulee vielä ja paljon, mutta täytyy koittaa vaan varautua kaikkeen ja pitää mieli avoimena ni eiköhän tästä hengissä selvitä.

Ensimmäinen viikko menikin kaupunkiin ja ihmisiin tutustuen. Kaikki vaihtarit vaikuttaa todella mukavilta ja avuliailta. Eniten on tullut vietettyä aikaa tsekkiläisen Zdenekin ja unkarilaisen Martsin kanssa, jotka ovat todella samanhenkisiä kuin allekirjoittanut. Keittiö sijaitsee asuntolan ylimmässä kerroksessa ja siellä on lähes joka ilta istuttu porukassa, ainakin tähän asti. Paikalliseen tapaan näköjään kuuluu että aina joku vaihtari tulee keittiöön ja lyö vodkalekan pöytään jakoon.. Siinähän ne illat on kulunu oikein rattoisissa merkeissä!! Viikkoon mahtui myös vierailu Baltikan oluttehtaalla, joka oli mielettömän kokoinen mesta. Kierroksen lopuksi oli sitten järjestetty "maistiaiset", joten jokaiselle jäi varmasti exkursiosta hyvä maku suuhun. Torstaina lähettiin kaheksan vaihtarin voimin Pietarhoviin, jonne oli non kahen tunnin matka. Ekana mentiin metrolla Baltiskajalle josta matka jatkui pikkubussilla kohti Pietarhovia. Ongelma oli kuitenkin ettei bussissa ollut istumapaikkoja enää kun kolmelle, mutta kuski sanoi että kyytiin vaan.. matka kestää n. 20min. Kuusi istui sylikkäin ja Martsi sekä meikäläinen seistiin. No kyl sen parikymmentä minuuttia olis ihan siinä rallissa seissykkin, mut kuskilla oli vissiin jotain häikkää aikakäsityksessä, sillä todellisuudella matka kesti yli tunnin. Mut ehdottomasti oli Pietarhovi käymisen arvoinen paikka ja sääkin oli aurinkoinen, joten aavot!! Launtaina oltiin Zdenekin ja muutaman ranskalaisen kanssa katsomassa Dj Tiestoa ja voin kertoa ettei kaveri turhaan majaile maailman Dj-rankingin ykkösenä!!


Tältä näytti aikansa keisarin kesäasunto, Pietarhovi

Tänään olikin sitten vapaapäivä, sillä koulumme vietti 104-vuotis synttäreitään. Käytiin Zdenekin kanssa katsastamassa yksi kuntosali, joka olikin ihan kelpo mesta. Matkaa sinne kyllä on noin 40 minuuttia, mutta toisaalta se on melko edullinen (750 ruplaa kuussa). Huomenna, tiistaina, pitäsi sitten luentojen vihdoin alkaa. Pieni ongelma on kuitenkin matkassa, sillä kellään ei ole tietoa mihin aikaan luennot alkavat ja missä.  Kv-toimiston väki lupasi ilmoittaa huomenna mihin pitää mennä ja milloin, joten täällä ei tunnuta moisista pikkuasioista hirveästi ressattavan..

Koitan ainakin pari kertaa päivittää blogiani kuussa, jotta pysytään edes suurin piirtein kärryssä mukana. Pakko kyllä myöntää, etten ole liian aikaansaava tällaisissa asioissa, mutta koitetaan koitetaan!!

From Russia with love!